Tuhannet kadotetut kutsuvat minua
unieni seinien takaa
Lopulliselle matkalle läpi ihmisyyden

Itseensä kahlittuna
tässä mätänevässä maailmassa
jossa kaikki elollinen on osa kuollutta
Pelkoihinsa sidottuna,
pelko ikuisesta olevaisuudesta
kutsuvat olemaan yhtä, osa äärettömyyttä

Nuo sieluttoman maan ilmeettömät kasvot
huutavat nimeäni
Sitä kuitenkaan ääneen lausumatta

Valveunia kuolemasta, sen tuomasta rauhasta
Osa luontoa...
Omaa itseäni...
Nyt ja ikuisesti

Verellä värjään maailmani,
kuvastan kauniimmaksi
Raviten maan,
vuodatan itseni syvälle itseeni
Tuon punaisen hurmoksen
peittäessä kaiken alleen
Loppuu aika ihmisen