Tiedät, kuinka eksyy hän, joka maahan tuijottaa.
Eikä polku painuttuaan ala kortta kasvamaan.
Uutta askel auraa, vaikkei teidä missä on tie.
Kiitos luoja taivaan, että harhaan minut viet.

Tartu tuuli helmaan, nosta hänet siivilleen.
Kuljeta kuin kukkaa kesän mailleen vaipuneen.
Uskon että rakkaus läpi myrskyn pimeyden
Povellaan saa kantaa tämän syksyn entisen.

Ja tänä yönä uudestaan synnymme humalaan,
Väreiksi pimeään.
Ei, emme tunne huomista.
Se meitä turhaan odottaa
Ja peistään teroittaa.

Kuinka sinut löysin, kuinka kohdattiin?
Kun tuntematon vastaan saapui nousin vankkuriin.