Me el¤mme allamme hohtava kev¤inen j¤¤.


Aivan tavallinen Heikkinen l¤hti voittamaan Helsinkiin,
Saisi töit¤ ja k¤mp¤n ja yhteyden ihmisiin.
Vuotta myöhemmin joi vaikka pullonpohjia puistokemisti joukoissa,
Sitten tapahtui tappo ja kaikki sai kakkua.

Poikaparka selliss¤ puistelee p¤¤t¤¤n ja muistelee sameaa el¤m¤¤.


Kun rakkautta ja rahaa on ja onnent¤hdet loistaa,
Se tuntuu jokaisesta niin oikealta.
Ei silloin tahdo muistaa kuinka aina muutamalta,
J¤¤ pett¤¤.
J¤¤ pett¤¤.
J¤¤ pett¤¤ alta.

J¤¤ pett¤¤ alta.


Aivan tavallinen neitonen asui kyl¤ss¤ Ukrainan,
Kunnes polttivat kodin ja riistiv¤t kunnian.
T¤n¤ p¤iv¤n¤ Tampereella kadulla tekee sellaisia kauppoja,
Ettei niist¤ voi is¤lle mitenk¤¤n kertoa.

Tyttörukka eikai nyt muuta voi, tavallaan imitoi parempaa el¤m¤¤.


Kun rakkautta ja rahaa on ja onnent¤hdet loistaa,
Se tuntuu jokaisesta niin oikealta.
Ei silloin tahdo muistaa kuinka aina muutamalta,
J¤¤ pett¤¤.
J¤¤ pett¤¤.
J¤¤ pett¤¤ alta.

J¤¤ pett¤¤ alta.


Ollaan tavallisia Salmisia herreeroita ja hurskaisia,
Ja turvassa ollaan kun oikein vain toimitaan.
Turvassa jollei horjahdeta tai rikota lakeja,
Tai vain seota kun el¤m¤ alkaa kirist¤¤ ruuveja.


Kun rakkautta ja rahaa on ja onnent¤hdet loistaa,
Se tuntuu jokaisesta niin oikealta.
Ei silloin tahdo muistaa kuinka aina muutamalta,
J¤¤ pett¤¤.
J¤¤ pett¤¤.
J¤¤ pett¤¤ alta.

J¤¤ pett¤¤ alta.


Me el¤mm¤ allamme hohtava kev¤inen j¤¤.